Käytiin eilen Matiaksen kans tekemässä laitumen suojaan portti jotta saan alkaa laittamaan hepat yöksi sinne. Kävin illalla Sorvarissa ottamassa Katjan kanssa heppoja sisälle ja hain sitten vielä purua Sahankylästä. Ihan itte otin kauhan etukuormaajaan ja purut kauhaan. Kyllä mä vielä opin. ;D
Tänään aamulla mentiin Hannan kanssa liikuttamaan poneja. Matias ajeli sillä välin laitumelle ja kippas purut suojaan ja levitteli ne sinne. Mentiin ihan vaan joku 2km lenkki, kun mä kävelin Kamin kanssa perässä. Hannalle ja Nasulle tuli vähän pidempi lenkki kun kävivät välillä edellä ravailemassa ja ravasivat takaisin meidän luo. Kami kyyläs kaikkea mahdollista postilaatikoista ojassa kohiseviin virtauksiin ja sain koko ajan muistutella sitä missä sen kuuluu kävellä. Koko ajan yritti mun edelle. Takaisinpäin kävellessä vastaan tuli traktori kärryineen ja kuski onneksi oli fiksu ja pysähtyi odottamaan että päästiin ohi. Nasu meni ihan hienosti, mutta Kamin piti alkaa pyöriä ja vouhottaa, niinku ikinä olis traktoria nähny. Autoki tuli vielä perästä kun oltiin jo Rantakujan puolella ja sitäki piti säpsähtää. Jahka saan ponit pois laitumelta, me niiin aloitetaan taas Kamin kanssa tehotreenit!
Hanna ravas Rantakujan edeltä joentielle ja kävivät vielä jokirannassa kääntymässä. Me jäätiin jo Kamin kanssa ylös ja aloin selvittää sen harjaa. Ihan pikkasen oli takussa. Olin melkein valmis Kamin kanssa, kun Hanna ja Nasu ilmestyivät kulman takaa ja Kami sai siitä kauheen slaagin ja loikkas suoraan mun jalan päälle. Ja Nasu tottakai säikähti Kamin skitsokohtausta ja loikkas kans sivulle jonka seurauksena Hanna putos kyljelleen Nasun selästä. Vähä kipiää tuli, mutta muuten onneksi selvisi säikähdyksellä eikä Nasukaa lähteny toikkaroimaan mihinkään. Mun jalka kyllä on edelleen sen tuntuinen, että siihen on tullu 400kg ponia päälle. Hanna meni vielä takaisin Nasun selkään ja kävivät kävelemässä kentällä. Kami ehti siinä ajassa vielä ujuttaa riimunnarunki niskansa taakse ja saada uuden ”kohtauksen” jonka ansiosta sille tuli huuleen pieni vekki. Tajus onneksi kuitenki rauhoittua eikä repiny itteään irti tai rikki. Tuo on kyllä hyvä puoli Kamissa… vaikka se saa noita sätkyjä, se pystyy pysähtymään miettimään mitä tilanteessa vois tehdä sen sijaan että koittaa vaan paniikissa pois.
Saatiin ponit kunnialla hoidettua ja Kamiki malttoi lopulta seistä hoitopaikalla rauhassa. Vietiin Nasu suojaan ja portti kiinni. Annoin Kamille kuivaa heinää. Laidun alkaa olla aika kaluttu, joten Kami alkaa tarvita lisäheinää. Nasu sen sijaan saa Kamin päiväheinien ajan olla suojassa ”hoitamassa linjojaan”. Matias kävi päästämässä Nasun parin tunnin päästä takasi laitumelle. Illalla menin itse laittamaan ponit suojaan ja annoin niille iltasapuskat. Ihan tyytyväisen oloisina ne jäi sinne mussuttamaan heiniään. 🙂 Eikä munkaa tarvi enää ressata tuleeko yöpakkasia kun ponit ei oo laitumella enää öitä.