Piiiitkästä aikaa maastossa Nasun kanssa 6 kesäkuun, 2011

Nasu kesäkuussa 2010

Päivä oli todella lämmin ja vihdoinkin voin sanoa, että oli keli jotta mäki tarkenin! Eikä tarvinnu pelätä edes että olis saanu kylmää. 😀 Aamusta siivoilin kanien häkit ja gerbsujen terran, sekä imuroin kämpän. Muutaman päivän sairaana makoilu toi kummasti lisää puhtia, kun ei vaan enää jaksanut maata. >:)

Tallille menin vasta illalla. Vaikka oli kaikenmoista muutakin puuhaa, niin olin päättänyt päästä maastolenkille. Nasua kuntoon laittaessa alkoi jo hirvittää… hyvä etten heittäny satulaa sen yli… Moden selkään kun sen joutui melkein vinssaamaan. Saatika mahan alta harjaaminen, melkein piti polvistua! 😀 Vähä meinas Nasu olla kärsimätön ja piti pariin otteeseen muistuttaa että hoitaessa seistään eikä seilata.

Lähdettiin Peuralantielle ja varsinkin alkumatkasta tuntui siltä, että voisin vaikka kietoa jalat Nasun ympäri. Oli sellainen olo, että mulla on ihan liikaa käsiä, jalkoja ja selkää kun taas Nasulla on ihan liian vähän kaulaa, selkää ja jalkoja. Kun päästiin mökkitielle, ”uskalsin” vähän ravata. Nasu meni kyllä tosi nätisti, mutta musta tuntui että sen ravissa on ihan mahdotonta keventää kunnolla. Pikkiriikkisen pätkän kokeilin laukatakkin, mutta se taas tuntuikin oikein mukavalta. Mulla on aina ollut Nasun laukassa se ongelma että meinaa pompottaa, mutta nyt mä osasinkin istua sielä ja siitä pystyi melkein nauttimaan! Kokeilin myös tehdä siirtymisiä pidättämällä istunnalla ja aika hyvin poni kuunteli. Aiva niinku jotain olis tunneilta jääny mieleen. Toki eihän Nasulta nyt läheskään kaikkea voi vaatia mitä Modelta, kun ei se osaa. Mutta yritän pitää edes sellaisista pienistä perusjutuista kiinni jotka Nasukin kyllä osaa tai voi oppia kun vähän yrittää.

Takaisin päin tullessa kokeilin ottaa pysähdyksiä ja ekalla kertaa Nasu laitto varsinaisen sirkuksen pystyyn. Kiilas sivulle, eteen ja taakse, kuopi etujalalla, visko päätä ja kisko ohjia. En tiä onko sit ollu niin että maastossa ei oo vaadittu talven aikana kunnon pysähtymistä ja sen takia pisti niin vaikeasti. Mun piti rehdisti hermostua, painaa pohkeet kunnolla kylkiin ja läpätä perseelle jotta sirkus loppu ja kas, poni alkoi seistä. Toisella ja kolmannellakin kerralla yritti vielä tinttailla, mutta kunnon ärjäisy riitti ponin tottelemiseen. Se on kyllä sellainen pässi, että jos jossain asiassa vähän saa periksi niin pistää seuraavalla kerralla kuin aivot olis jääny talliin odottamaan. Lopulta teki hienoja 5-10s. pysähdyksiä kun tajus että mun kanssa ei auta urpoilla. Mentiin kotia mettän poikki ja hypytin Nasun ojan yli. Nousin takaisin selkään ja toinen asia mikä sillä tuntuu olevan vähän hukassa on seisominen selkään noustessa. Ratsastin sen tarhan nurkalle ja tulin alas, mutta nousinkin muutaman kerran vielä takaisin selkään ja pois. Jo parin toiston jälkeen sillä alkoi taas raksuttaa ja poni muisti miten meillä hommat toimii. 😉

Täytyy sanoa, että kaikenkaikkiaan Nasun kuitenkin meni tosi kivasti. Aivan kuin se olis vähän aikuistunu, mitään ei tarvinnu kyttäillä tai kyylätä. Ei edes sitä kammottavaa mutkaa mökkitiellä johon on pitäny aina pysähtyä tai vähintään tuijotella pelokkaan näköisenä!
Hoidin ponin ja läträsin sen terva-helosaani-ötömyrkky-sekoituksellani. Nasu pääsi vihreälle ja pojat tarhaan ja Kaminkin ”sotkin” myrkylläni. Poke pääseeki helpolla ötökkäloimensa kanssa.